Viime yö meni taas suurimmaksi osaksi siinä, että yritin estää itseäni lähtemästä lenkille. Olin just eilen puistotanssimassa, mutta silti oli sellanen olo, että pitää päästä juoksemaan. Tänään ilmoittauduin kuntonyrkkeilyyn, keskivartalotreeniin ja zumbaan. Vielä pitäis pilates mahduttaa jonnekin... ja opiskelu tietysti. En kestä enää olla paikoillani, pakko päästä liikkumaan. Vihaan olla sellainen ihminen, joka vaan istuu paikoillaan. Vihaan ihmisiä, jotka luulevat, että ikuinen laihdutuskuuri korvaa liikunnan. Ainakaan en aio luopua kaikista herkuista, kunhan saan vähän painoa tippumaan ja saan kuntoa kohoamaan, voin ehkä myös välillä syödä jotain hyvää ilman että kukaan voi sanoa mulle mitään siitä, että olen ylipainoinen.

Argh. Eilen oli ihan hyvä olo, tänään taas tekis mieli hakata päätä seinään, koska ei ole mitään jumppaa tai mitään johon vois nyt mennä. En tiedä miten selviän siellä Kanadassa, jos on koko ajan tällainen olo, toivottavasti pystyn siellä keskittymään johonkin muuhunkin kuin siihen, että haluan tulla parempaan kuntoon. Haluan paremman kehonhallinnan, haluan kiinteän kropan, haluan eroon mun mahasta, haluan vaan olla edes joskus tyytyväinen itseeni.

Onpahan taas vuodatusta. Tältä musta vaan tuntuu. Viikonloppuna omat isovanhemmat heittivät sen verran pahan loukkauksen, että olen koko ajan vain vihaisempi ja mietin, millä saan heitettyä jotain vielä julmempaa takaisin. Jos ne ovat etsineet musta arkaa kohtaa muututtuaan vanhoiksi ja aina vaan ilkeämmiksi, niin nyt ne onnistuivat. En edes sano tässä, mitä mun tekisi mieli niille tehdä.

Nyt on kyllä pakko lopettaa kirjoittaminen ja painua ulos. Pää hajoaa täällä sisällä.