Jos toissapäivänä meni taas lujaa ja eilen tuntui erinäisistä syistä siltä kuin olisi jäänyt rekan alle... No, nyt on just sellanen tokkurainen ja edelleen aika matala fiilis. Valvoin puoli yötä, koska en vaan osannut nukkua yksin ja alkoi mietityttää monet asiat. Huvittavaa sinänsä, että edes lääkkeet, jotka tavallisesti väsyttävät aika lailla, eivät tehonneet. Ties kuinka monetta kertaa viimeisen viikon sisällä teki mieli lähteä keskellä yötä juoksulenkille, mutten voinut tehdä sitä, koska mulle tuli sellainen fiilis, että jos poistun talosta, joku hullu ampuu mut. Sen jälkeen muistin, että olohuoneen ikkuna oli auki ja aloin kuvitella, että joku tulee siitä sisään... Ja sitten pitikin jo nousta ja mennä sulkemaan se ikkuna, koska olin varma, että vähintään kyykäärmeet opettelee kiipeämään vähän matkaa seinää pitkin ja tulee tappamaan koirat.

Ei juma. Onpa taas ollut tervettä ajattelua. Jos en tuntis oloani näin surkeaksi, nauraisin itse noille jutuille, joita viime yönä ihan vakavissani ajattelin.

Aseista tuli tosin mieleeni, et hitto kun oma ase on radalla jumissa enkä saa sitä sieltä vielä vähään aikaan. Olis voinut ottaa sen mökille ja alkaa taas harjoitella, jotta pääsis vauhtiin ja ehkä innostuis taas siitä kisaamisajatuksesta. Vaikka eilen vaikutti siltä etten edes pääse mökille, tänään paljastui että voidaan kuitenkin lähteä. Yksi ongelma siis vähemmän.

Eilen törsäsin huolella rahaa yhteen tosi hienoon verhoon. Sitä siis todella on vain yksi kappale, koska se on niin leveä, ja sitä paitsi se oli opiskelijabudjettiin aika kallis. Olin kuitenkin sellaisessa mielentilassa, että ajattelin kerrankin unohtaa kaikki typerät halpaverhot ja ostaa sellaisen, josta oikeasti tykkään ja johon ei kyllästy pitkänkään ajan kuluessa. Sitä paitsi näin vaivaa, jotta nykyiset verhomme olisivat oikeasti mieluisia, joten miksi pilata vaikutelma hankkimalla joukkoon jotkut tylsät perusverhot? Nyt vaan pitää hankkia lisää väkäsiä, jotta saa verhon paikoilleen.

Poniokin näyttää ihan mini-Jessicalta nykyään. Todellakin äitinsä näköinen! Ja pureskeluvimmakin on jäänyt vähän taakse, osa hampaista on jo vaihtunut hienoihin hohtavanvalkoisiin rautahampaisiin. Kulmahampaiden vaihtumista odottelen ja toivon, että kävisi niin hyvä tuuri, että saisin Ponioltakin talteen yhden maitokulmahampaan kuten Seran kanssa kävi.

Ihme kyllä, Sidekick Sanctuary on osoittautunut kirjaksi, jota voi kirjoittaa missä mielentilassa tahansa. Siinä on niin paljon erityyppisiä lukuja ja vivahteita, että aina löytyy jotakin, jota voi kirjoittaa. Oikeastaan aika rentouttavaa.