Vaikka otsikko saattaa kuulostaa melko mielenkiintoisten ihmisten muodostamalta Facebook-ryhmältä, se tarkoittaa tässä tapauksessa vain Seran asennetta. Seran lempilelun, norsun nimihän on siis Sergei, ja silloin kuin leikitään Sergein kanssa, ei edes lenkillelähtö meinaa kiinnostaa ;)

Olin äsken päivänlenkillä Seran kanssa, ja sen lisäks, että tavattiin aivan ihana nelikuinen shelttipentu omistajineen, me myös juoksenneltiin läheisellä urheilukentällä, joka oli tosin täynnä loskaa ja vettä niin, että jalat kastuivat nilkkoja myöten. Sera innostui niin, että sai kunnon hepulikohtauksen, ja koska kotiin oli matkaa vain parisataa metriä, ei paljoa haitannut vaikka jalkoja vähän alkoi paleltaakin. Sitten vaan kotiin ja lattea nautiskelemaan :) Kun päästiin taas kotiin, Sera kuukahti lattialle, ja tossa metrin päässä se nukkuu vieläkin.

Kävin puolenpäivän aikoihin vihdoin hakemassa sen Englannista tilaamani hatun, jota silloin vähän aikaa sitten hehkutin. Se on yksinkertaisesti aivan mielettömän makee! En malta odottaa, että pääsen käyttämään sitä jossain tilaisuudessa, jossa pitää näyttää oikein siistiltä ja tyylikkäältä. En itse asiassa edes osannut kuvitella, että se voisi olla niin hieno kuin se on. Nyt tuntuu lisäksi siltä, että olisi pitänyt tilata mummille samanlainen, tuollainen tyyliltään 40-lukulainen hattu sopii minkäikäiselle naiselle vain (tosin ei nyt lapsille, mutta munikäisestä alkaen kyllä). Mummi on aina niin tyylikäs, että olisi varmaan mielellään käyttänyt tuollaista. Katsotaan!

Lauantaina leikkauttamani otsatukkakin on pysynyt paikoillaan niin hienosti, ettei sitä uskoisi, ellei itse aina peiliin katsoessaan näkisi, että ihan siistiltä se näyttää. Riittää, että sen kampaa taas ojennukseen silloin, jos tuuli on oikein pöllyttänyt sitä. Kuten kaikki tutut tietävät, mun hiukseni ovat todella kiharat, joten olin luullut, että joutuisin näkemään paljon vaivaa otsikseni kanssa (en ole koskaan ottanut ihan tällaista, yleensä on aina ollut sellainen vinoonleikattu). Sen sijaan tämä pysyy tosi nätisti paikoillaan, eikä mulla ole enää mitään ongelmaa sen suhteen, että hiukset tulisivat silmille.

Pentukuume alkaa olla yhä fataalimmassa vaiheessa. Ainoa lääkityksemme on vielä emonsa luona kasvamassa, ja nyt toivon, että oireeni pysyvät jotenkin hallinnassa viimeiset18/17 yötä. Äskeinen kohtaaminen shelttipennun kanssa toi toki pientä lohtua tähän tilaan, mutta alkaa olla hyvin tuskallista, kun kaikki on jo valmiina odottamassa ja yrittää kaikin voimin estää itseään häiriköimästä kasvattajaa maileilla koko ajan. Tästä synkänkuuloisesta puheesta huolimatta positiiviset puolet ovat huomattavasti lukuisammat: Ponio on pian meillä, kaikki on mennyt tähän asti hyvin, enää ei tarvitse miettiä mistä meille täydellisin pentu löytyy, pentukuume on lopulta aivan mahtava tunne jos tietää, että saa siihen sitä ainoaa oikeaa hoitoa, ja lisäksi meitä on täällä kaksi, jotka molemmat odotamme uuden penskan tuloa kuin kuuta nousevaa. Sekavaa tekstiä, mutta mielessä sitäkin selkeämpää ;)