Tänään tein matkan jonnekin kauas jonakin muuna kuin itsenäni. Pääsin kokemaan mahtavan myrskyn ja näkemään, kuinka säitä muutetaan, pääsin Neilin ja Lucyn mukana hetkeksi irti tästä todellisuudesta ja näkemään, miltä maailma toisella puolella näyttää. Olo on nyt jotenkin levollinen ja hyvin tyyni. Juon hunajalla makeutettua piparminttuteetä, äsken leikin koiran kanssa, Mikko on tossa viereisessä huoneessa. Fiilis on hyvä, rauhallinen.

Tuntuu yksinkertaisesti vain käsittämättömältä ajatella, että kolmen viikon päästä Ponio on todennäköisesti viettänyt jo vähintään kaksi yötä meillä. Oikeastaan jäljellä on vain muutama hassu yö, ennen kuin saamme parasta lääkettä pentukuumeeseen. Hankin tänään valtavan vesikupin, josta riittää juotavaa kahdelle koiralle, joten nyt Poniolle on kaikki tarvikkeet valmiina. Nimilaatta kaulapantaankin tuli tänään postissa.

Itse asiassa just tällä hetkellä tuntuu, että kaikki huolet ovat kadonneet jonnekin. Yksi sellainen, joka on ollut taustalla jo monen kuukauden ajan, alkaa hellittää otettaan - toivottavasti lopullisesti - ja kaikki on sittenkin järjestymässä oikein hyvin.